maanantai 28. joulukuuta 2009

Sukat

Joulukuun kylmissä varpaita paleli töissä ja huomasin etten omista kovinkaan monia siistejä sukkia - saapassukkia kyllä löytyy. Niinpä piti pistää sukat alulle, jotta seuraavissa kylmissä keleissä olisi sukat lämmikkeenä - viimeistään ensi talvena.

En halunnut tehdä ihan tavissukkia, toisaalta mallissa ei saanut olla liikaa reikiä, jotta voi pitää tavallista sukkaa alla. Oma sukkalankavarastokin aiheutti jonkin verran rajoituksia, olisin tähän malliin valinnut yksivärisen langan, mutta kun langanostolakossa olen, niin en kauppaan lähtenyt. Jostain blogista satuin lukemaan, että uusi Knitty (Winter 2009) on ilmestynyt ja sieltä löytyi näiden sukkien ohje - Pyroclastic-sukat.


Neuletiheyteni aiheutti hiukan päänvaivaa näiden aloituksessa, neulon nimittäin älyttömän paljon löysempää kuin mitä ohjeen neuletiheys (en kyllä ymmärrä miten joku voi neuloa niin tiheää, omasta mielestäni kun en neulo mitenkään erityisen löysää...). Joka tapauksessa yritän tehdä ohjetta suuremmilla puikoilla ja pienemmän koon mukaan (jalkani on lähempänä ohjeen suurempaa kokoa) - vielä elän vähän jännityksessä, että kuinka käy. Tähän mennessä tykkään mallista kovasti, saa nähdä pitääkö se loppuun asti.

1 kommentti:

tina kirjoitti...

Näyttää varsin lupaavilta. Osaispa itekin. nimim. perussukat on mun käsityötaidoilla ihan tarpeeksi suuri saavutus :)