Blogille uutta ilmettä

Pitää nyt itsellä laittaa vähän niin kuin muistiin, että minkänäköinen blogi on joskus ollut. Aikaisemmista ulkoasuista on vaan hämärä mielikuva... mutta viimeaikainen tylsä (valkoinen) ilme rupesi olemaan - no, tylsä.

 Noiden sivujen luominen oli nyt tosi helppoa - en muista semmoista ominaisuutta olleen silloin kun aloitin.

"Valmiit neuleet ja lankasaldo" -sivuilta löytyy aina yhden vuoden aikana tehdyt neuleet ja lankavaraston koko ja kuinka paljon olen lankaa neulonut. Se alkaa kylläkin vasta tästä vuodesta (2013). Harkinnan alla on vähän vielä, että laitanko aina myös kuvat mukaan vaiko vain linkin postaukseen (juuri nyt siellä ei itseasiassa ole kumpaakaan). Muutenkin nämä yläsivustot ovat vielä vähän työn alla.

"Suunnitelmia" -sivusto pitää tällä hetkellä listan neuletöistä, jotka odottavat tekoa. Mietin, että tekisinkö siihen "haavelistaa" - korupuolella olisi paljon sellaisia tekniikoita ja ajatuksia, jotka haluaisin toteuttaa joskus. Itseasiassa neulomispuolella löytyy myös. Mutta en niitä nyt sinne vielä kirjoitellut.

Jossain vaiheessa oli suunnitteilla myös linkkisivusto, mutta jätin sen nyt ainakin toistaiseksi pois.

"TBR100" -sivusto on sitten 100 kirjan lista, jotka ovat jonossa luettavana. Tämä kirjapuoli on tässä blogissa vähän semmoinen sivuhyppy, johon en todennäköisesti tule kauheasti panostamaan. Mutta jos nyt jotakuta kiinnostaa lukemani kirjat, niin tätä sivua sitten kannattaa klikata, tai tunnisteista "Lukemiset". "Kirjat - Books" -tunniste on sitten enemmän käsityökirja(esittelyitä), josta tuli mieleen, että sukkakirjani ovat näköjään osa esittelemättä.

Ei kommentteja