maanantai 4. toukokuuta 2015

Villatakin aloitus

Pitkän lukurupeaman jälkeen täällä vihdoin ja viimein myös neulotaan. Tai olen minä jotain pientä tehnyt tässä välillä, mutta alusta loppuun kait vaan yhdet tossut. Muuten olen jatkanut keskeneräisiä sukkia tai aloittanut pieniä sukkia ja lapasia.

Innostus lähti siitä kun näin Neulekahvila Lentävän Lapasen pitävän kurssin nyt keväällä. Aiheena villatakki ylhäältä alas neulottuna.

Lentävä Lapanen Järvenpäässä, aseman lähellä (mäki alas kävelykadulle päin ja ensimmäinen risteys vasemmalle - ja kahvila näkyy jo). Kuva viime vuodelta.

Näin sai pitkään haaveissa ollut February Lady Sweater alkunsa.


Kaikkein eniten olisin kaivannut sinistä villatakkia, mutta Lentävässä Lapasessa ei sattunut olemaan juuri sopivaa lankaa (minun makuun tähän projektiin). Joten Cascade Yarns:in ruskea Cascade220 Heathers pääsi puikoille kun sitä oli kotona villatakillisen verran.

Ei kommentteja: