lauantai 22. huhtikuuta 2017

Oma näkemykseni täydellisestä kapselipuvustosta

Kapselipuvustoajattelu on kovasti pinnalla tällä hetkellä ja ajattelin tuoda oman näkemykseni asiaan. Projekti333 on jäänyt pyörimään ajatuksiin - muotoutuen vähän eri suuntaan kylläkin. Lähdin miettimään itselleni täydellistä minimipuvustoa :D Prosessi on ollut pitkä ja oikeastaan se on vieläkin kesken, koska en vielä omista sitä täydellistä vaatekokoelmaa, ja nähtäväksi jää ehdinkö sitä koskaan valmiiksi luodakaan ennenkuin tilanne muuttuu.

Mietin pitkään kirjoitanko tästä mitään, mutta päätin sitten jakaa oman kokemukseni myös teille - jos tästä jollekin olisi apua matkan varrelle. Mietin myös hetken aikaa kuinka tästä kirjoitan - ja lopulta päädyin siihen, että kirjoitan ensin lopputuloksen ja tulen myöhemmin avaamaan omaa prosessiani ja tietolähteitä miten tällaiseen lopputulokseen olen päätynyt. Prosessin avaus -postauksia saattaa joutua odottamaan välillä pidempäänkin - nykyinen elämäntilanne ei anna aikaa säännölliselle bloggaamiselle.

Täydellisessä minimipuvustossani olisi 29-38 vaatekappaletta + kengät + päällysvaatteet + asusteet + alusvaatteet. Lisäksi kaapissani on urheilu/harrastus-, koti- ja juhlavaatteita. Puvuston rungon muodostaa 16 vaatekappaletta, jotka ovat läpi vuoden käytössä. Periaatteessa vain tälläkin määrällä pärjäisi, mutta mukavuussyistä Suomen sääolosuhteissa olen lisännyt kylmälle kaudelle 4-10 vaatekappaletta ja lämpimälle kaudelle 10-12 vaatetta.

16 vaatteen runko


farkut
siniset
vaaleat

farkut
siniset
tummat
farkut
hopea /
keskiruskea*
mekko
hihaton
sininen
pellavaa?
neuletakki
sininen
ohut
neuletakki
beige
ohut
neuletakki
hopea
ohut
hame
harmaa


t-paita
kangas
sininen
t-paita
kangas
violetti
t-paita
trikoo
hopea/
ruskea
t-paita
trikoo
vihreä
pitkähihainen
kangas
hopea/
ruskea
pitkähihainen
kangas
vihreä?
¾-hiha
pusero
sininen
pellavaa
¾-hiha
pusero
sininen
denim
*kursiivilla vaatteet, joita kaapissani ei vielä ole

Kylmän kauden lisäykset (4-10 kappaletta)


hame
sininen
(käy myös
välikaudet)
talvimekko
harmaa-
ruudullinen
talvihousut
siistit

pooloneule
ohut
sini/harmaa
villapaita
paksu
villatakki
paksu

pitkähihainen
trikoo
petrooli
t-paita
trikoo
sininen
pitkähihainen
neuletta
vihreä
kukkakuosilla

pitkähihainen
trikoo/
college

Lämpimälle kaudelle 10-12 vaatetta


caprit
harm.ruskeat /
turkoosit
hame
harmaa-
kukkakuosi
hellemekko
ruskea
shortsihame
harmaa
mekko
viskoosi
sininen
kesähousut
väljät
hame
sinivalko-
pilkullinen
pitsineuletakki
valkoinen
hihaton
viskoosi
sininen
valkopilkuilla
hihaton
viskoosi
sininen
t-paita
viskoosi
sininen
kukkakuosi
t-paita
trikoo
turkoosi

Tällaiseen olisi tarkoitus tähdätä. Kuvissa on esitetty maksimimäärä vaatteita. Jotkut vaatekappaleet eivät ole ehdottomia tässä kokoelmassa. Kaapissani on tällä hetkellä kursiivilla merkittyjen vaatekappaleiden korvaavia vaatteita, mutta ne eivät ole jostain syystä täydellisiä kokoelmaan. Ja luulen, että jatkossakin kaapissa tulee olemaan vaatekappaleita tämän minimi-ideaalin ulkopuolella. Mietin myös sitä, että tämä on aika väritön versio. En osaa sanoa kyllästyisinkö pelkästään näihin, vai saisinko tarpeeksi vaihtelua huiveilla ja koruilla.

Tämä suunnitelma toivottavasti auttaa tulevissa vaatehankinnoissa. Tosin noiden puuttuvien vaatekappaleiden kohdalla olen todennut, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itse tai käyttää ompelijaa - viime aikoina kumpikaan ei oikein ole ollut vaihtoehto. Tämän vuoksi kaappiin on eksynyt epätäydellisiä kappaleita, kun ilman vaatteitakaan ei voi kulkea (enkä halua pyykätä joka kolmas päivä).

Mielelläni kuulisin kommenteissa onko joku muu tehnyt vastaavaa suunnitelmaa? Tai käytätkö jotain muuta menetelmää pukeutumisen ja vaatehankintojen helpottamiseksi?

Ei kommentteja: