Koukuttavaa puuhaa

tämä afrikkalaisten kukkien virkkaaminen. Ja helppo työ ottaa mukaan, varsinkin jos on valmiiksi tehnyt keskuspalasia, niin kahden (tai kolmen) värin mukaan ottamisella pärjää pitkälle.

Ohje löytyy ainakin Punomosta (entinen Käspaikka) täältä. Mulla on lankana Lanettia, Maijaa, Baby Ullia ainakin. Tarkoitus olis pysyä punasävyisissä langoissa, joten voi olla että joudun hiukan hankkimaan tähän lankaa lisää, jotta saan (peiton) valmiiksi. Katsotaan riittääkö innostus niin pitkälle vai tuleeko tästä jotain pienempää. Virkkaan 3,5 mm koukulla. Edit 2.8.13: käyttämäni koukku onkin 2,5 mm!!!

Törmäsin näihin kukkasiin ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten jossakin seuraamistani blogeista, en enää muista missä kun en sitä tullut laittaneeksi ylös. Sittemmin näitä on putkahdellut vastaan vähän joka paikassa. Tanssivat Puikot -blogissa oli tehty hieno peitto. Ja sieltä löytyi ehkä mahdollinen selitys sille, miksi näitä kukkasia putkahtelee joka puolella: Suuren Käsityölehden kansi. Itse en tätä lehteä ole nähnyt; pyrin tällä hetkellä pysymään kaukana lehdistä ettei tulisi niitä ostettua.

Laitetaan tähän nyt vielä lapasen alut myös esille.

Eli tytölle tulossa lapaset. Dropsin malli, Lanettia ja 120cm pyöröpuikko. Teen pyöröllä nykyään lähes kaiken, koska kärsin ajoittain pahasti toisen sukan/lapasen syndroomasta... Näin ne valmistuu molemmat.

Pienten lasten lapasten ohjeita ja kokomitoituksia piti kyllä kaivamalla kaivaa - onneksi on keksitty Ravelry :) Sieltä jossakin ryhmässä kysymällä selviää asiat uskomattoman nopeasti. Novitan sivuilta löytyi Nalle-vahvuiselle langalle kokomitoitustaulukko - tein blogiin nyt sitten linkkilistasivun alun, että tällaiset (itselle) tarpeelliset linkit löytyy yhdestä paikasta.

Muuten täällä yritetään kovasti inventoida lankavaraston kokoa. Homma vaan edistyy toivottaman hitaasti kun ei sitä voi tehdä kuin tytön päiväunien aikaan. Samalla on tullut mietittyä vähän mihin niitä lankoja voisi käyttää - ja taas Ravelry on ihan lyömätön. Esimerkiksi Novitan 7-veljestä löytyy vielä varastosta ja haluaisin sen käyttää pois - löysin paksulle langalle suunniteltuja sukkia. Olin ihan hämmästynyt kuinka kauniita malleja on tehty myös näin paksulle langalle. Tekis mieli aloittaa vaikka heti ;) mutta taidan tehdä muutaman projektin ennen niitä.

2 kommenttia

Pirena kirjoitti...

On se vaan niin koukuttava tuo Africankukka. Minä en oikeastaan tykkää virkkaamisesta yhtään, mutta sainpahan vain peiton valmiiksi kolmen vuoden aherruksella. Tokihan tein siinä välillä aina muitakin käsitöitä.
Ollaan samassa ryhmässä neulomassa sukkia. Täytyykin laittaa muistiin blogisi, että voin kompata sua tuossa Afrikka-projektissa.

Koukkuhelmi kirjoitti...

Multa tuo virkkaaminen kyllä sujuu - oikeastaan paremmin kuin neulominen ;) Ja mulla on haaveena tehdä vaan sellainen pieni vauvapeitto...

Käykääpäs katsomassa Pirenan isoa, hienoa peittoa :D (postaus 22.8.13)